On aika päättää kesäblogi ja siirtyä kotisivulle, joka on tänään päivitetty (www.manta.fi).

Eipä taaskaan tullut veneellä käydessä tarkistettua täsmällistä mailimäärää, mutta purjehdimme noin 3000 mpk kesäloman aikana (28.5.-14.8.).

Kiitos kaikille kesäblogin lukijoille, jatkoa seuraa kotisivulla.

PS. Sarema on tekemässä suomalaista matkapurjehdushistoriaa Luoteisväylällä. Vaikka virallinen Luoteisväylä rajautuu napapiiriin, voi jo todeta, että Sarema on ensimmäinen suomalaisalus, joka on kulkenut Luoteisväylän. Lukekaa Riitta ja Pekka Kauppilan blogia! www.luoteisvayla2010.blogspot.com

Purjehdus Visbystä Tammisaaren Modermaganiin sujui nopeasti navakassa myötätuulessa: tasan 36 tuntia eli kuuden solmun keskivauhti (216 mpk). Lähdimme harmaasta Visbyn satamasta kello 7 aamulla ja laskimme ankkurin ennen pimeää, joten merellä vietimme vain yhden yön. Se tuli erittäin huonosti nukuttua, sillä myötiksessä vene rullaa. Meillä ei vielä ollut myrskypunkkien laitoja paikoillaan, joten vapaavahtilainen yritti kiilata itsensä tyynyjen ja peittojen avulla paikoilleen leveään takapunkkaan. Eipä haitannut, kun tiesi että pääsee suojaiseen ankkurilahteen, jossa ei ole vuorovettä, virtoja, pyörteitä, ristiaallokkoa tai williwaveja – hirmutuulenpuuskia – vaikka niitä näyttää tänä kesänä Suomessakin olleen.

Modermaganissa meitä odotti sindbadilainen Tucana ja kylmä kuohuviini. Olimme sopineet Maken ja Maaritin kanssa treffit. Vietimme hyvässä seurassa kaksi ihanaa, aurinkoista kesäpäivää (grillausta, jollaretkiä, kävelyä, uimista, saunomista) ennen kuin siirryimme Elisaaren kautta Lähtelään. Sinne kokoontui viikonlopuksi enemmänkin sindbadilaisia, toistakymmentä venettä. Oli mukava tavata ja kuulla kuinka kunkin kesä oli mennyt. Me jätimme iloisen seuran jo lauantaina ja niinpä kotilaituriin kiinnittyminen ja kesälomapurjehduksen ”virallinen” päätös tapahtui 14.8. klo 13.

Arki töineen ja puuhineen on alkanut ja hyvä niin. Kunhan kerkiän kirjoitan tähän blogiin vielä viimeisenä postauksena yhteenvedon, mutta jo nyt voi todeta, että Manta toimi loistavasti. Kovalla koetuksella oli ainoastaan miehistön kärsivällisyys. Onnellista arkea kaikille!

Visbyssä alkoi sunnuntaina keskiaikaviikko (8.-15.8.), joka oli kaikenikäisten suosiossa.

Kahden pitkiä keskusteluja, hersyvää naurua ja hulluja purjehdussuunnitelmia sisältäneen päivän jälkeen jätimme hyvästit Verenalle ja Haraldille.  Oli virkistävää tavata ystäviä lähes kahden kuukauden kahdestaan olon jälkeen.

Keskiviikkoaamuna suuntasimme Falsterbron kanavan kautta  Itämerelle vailla tarkempaa määränpäätä. Sääennuste sen sitten asetti: Visby, jonne saavuimme 46 tunnin erittäin miellyttävän seiluun jälkeen (259 nm). Tuuli oli koko ajan kohtalainen, eikä vauhti pudonnut edes lopun kevyessä tuulessa alle neljän solmun. Oli taas ilo purjehtia Mantaa.

Pilvenpiirtäjiä horisontissa?

Viikonlopuksi sääennuste lupaa sadetta ja koillistuulta, joten vietämme sen mieluummin täällä kuin merellä. Viimeiset lomapäivät.

Visbyssä on kaikkea mitä turisti tarvitsee.

Voisiko sanoa tämän Skotlannin reissun tulleen jonkinlaiseen päätepisteeseen, kun saavuimme Gotlantiin… No joo, huono sanaleikki. Kotiin on enää vajaa 300 nm. Todellinen päätepiste lähestyy.

Yksi suupala... kitahirviöllä on 35 solmun vauhti.

Visbyssä kävimme viimeksi 12 vuotta sitten syyspurjehduksella. Satamassa oli ainoastaan Kristiina ja australialainen Jay, jonka tapasimme vuonna 2002 Uudessa Seelannissa. Ei koskaan voi tietää miten reitit yhtyvät. Tuolloin satamapalvelut olivat kaudelta jo lopettaneet, nyt veneitä vielä riittää, mutta ei kuitenkaan ole yhtä täyttä kuin tanskalaisissa satamissa. Satamamaksu sähköineen 34 euroa – kallis, mutta tyyriimpiäkin on kohdattu.

Itämeri on tällä reissulla näyttänyt parhaat puolensa. Ei se olekaan niin ikävä purjehdittava kuin ennen ajattelin.

Suunnitelmien muutos, Iso Belt vaihtui Sundiin, kun saimme puhelinsoiton ystäviltämme Verenalta ja Haraldilta, jotka olivat Dragörissä, Kööpenhaminan eteläpuolella. Eilen kiinnityimme Miss Sohpien eteen Dragörin vierasvenesatamaan.

Bongasimme kevyessä iltatuulessa upeasti purjehtivan Joanna Saturnan.

Perässä tuli puolalainen raakapurjealus. Kuka tunnistaa?

Istun Skagenin satamatoimistossa. Lyhyesti: 433 mpk 80 tuntia Whitehillista Skageniin eli keskivauhti 5,4 kn. Oikein mukava seiluu, jopa genaakkeri oli ylhaalla jonkun tunnin. Skagerrakilla tuuli tyyntyi ja aallot olivat jyrkkia. Taalla oli puhaltanut kunnon tuuli, siina selitys. Moottoroimme ja heittelehdimme muutaman tunnin, kunnes pohjoinen tuuli taas herasi ja loppu olikin reipasta menoa, varsinkin kärjen matalikon ylitys, jossa aallot kasvoivat valtaviksi.

Skagenin satama maanantaiaamuna, jolloin siellä oli jo tilaa.

Satama oli niin taynna kuin vain voi, ei paikan paikkaa, veneita kyljittain, limittain, lomittain. Sita se reipas tuuli tekee, kukaan ei lahde satamasta. Lisaksi taalla oli Tall Ships Race aluksia ja illan jo pimetessä löysimme lopulta kalasatamasta kisassa mukana olevan englantilaisen Rona II:n kyljesta rauhallisen paikan. Aamulla oli siirryttavä, mutta nyt satamassa oli jo tilaa. Paljon on veneitä edelleen, kylkeemme tuli norjalainen ja ruotsalainen, eteen kolme isoa moottorivenettä.

Kun on pari kuukautta tottunut 12-15 asteeseen, oli outoa pukeutua shortseihin.

Ainoa valkojalka?

Enemman myohemmin, samoin kuvia. Huomenna eteenpain.

Keskiviikko 28.7.2010

Lähdimme Skagenista tiistaina kuudelta aamulla ja hienon purjehduksen (6-8 m/s lounaasta) jälkeen saavuimme jo aamupäivällä Laesön kuumaan satamaan. Löysimme helposti laituripaikan näin aikaisin, mutta iltaan mennessä tämäkin satama täyttyi ääriään myöten.

Nyt pääsimme mekin nauttimaan täysillä kesästä, siis lämpimästä kesästä. Vuokrasimme pyörät (kaksi fillaria 12 euroa!) ja poljimme pitkin saaren pikkuteitä. Kävimme uimassa eikä kyseessä ollut äkkikastautuminen Norjan malliin, vaan vedessä saattoi lillua. Arviolta 20 astetta. Illalla nautimme avotilassa voissa paistettuja, tillimaustettuja kampeloita ja uusia perunoita. Sataman kalakaupasta ostetut kalat olivat tuoreita, maukkaita ja vieläpä edullisia, kolme keskikokoista kampelaa noin 6 euroa.

Ei kovin yllätyksellinen tie, mutta helppo polkea.

Päätimme lähteä myös seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan, jotta olisimme hyvissä ajoin 50 mpk:n päässä sijaitsevassa  Anholtin saaressa. Päivä oli täysin tyyni, joten moottoroinniksi meni. Ainoa etu köröttelyssä, että siivosin jääkaapin ja pesin lattian. Anholtin satamassa oli tilaa ja eilistäkin kuumempi. Ihmiset kulkivat bikineissä, meininki oli kuin tropiikissa. Kunhan olen saanut blogin päivitettyä, lähdemme biitsille, tänne näin:

Kattegatin tropiikkisaari, Anholt.

Kuuma kesä ei kuitenkaan jatku ikuisesti, tulossa on matalapaine sateineen, ehkä jo huomenna sataa. Jatkamme tutustumista Tanskan saariin ja satamiin, reitti kulkee tällä kertaa Iso-Beltin kautta.

Macduffin sijaan valitsimme sen lähellä olevan Whitehillsin pienen sataman, mikä osui nappiin. Pääsimme sisäaltaaseen ponttoonilaituriin, vastaanotto oli mitä ystävällisin, saimme ilmaisen netin veneelle ja huoltorakennus suihkuineen ja pesukoneineen on siisti ja tilava. No, suihkua emme tarvitse, mutta pesukoneet ja kuivurit osoittautuivat niin tehokkaiksi, että pesin kaksi koneellista. Sauna lämpeni jo eilen maasähköllä (3 puntaa / vrk) ja taitaa lämmetä tänäänkin, sillä minulta jäi eilen väsymyksen vuoksi löylyt väliin.

Whitehillsin satama-allas on korkeiden muurien ympäröimä ja kulkuaukko parin mutkan takana, sillä rannikko on täysin suojaton.

Satamaan mahtuu 50 venettä. Se on rakennettu vuonna 1895. Whitehill oli aikoinaan vilkas kalasatama ja edelleen täällä toimii kalajalostamo.

Tämän päivän kaatosade on pitänyt meidät sisällä, mitä nyt olen kulkenut muutaman kerran pesutupaan. Satamakonttorista saisi pyörät lainaksi, mutta sataa niin rankasti, ettei fillarointi houkuttele, vaikka liikuntaa kipeästi kaipaakin.

Sadepäivä: Hanski lukee Peran ensimmäistä kirjaa, "Merivuokkoa". Wlan-antenni tuo internetin navigointipöydälle.

Netti on jatkuvasti auki ja olemme tutkineet sääkarttoja antaumuksella. Mitään kovaa keliä ei ole näkyvissä, mutta ei myöskään selkeää tuulensuuntaa, vaan tyyni alue kulkee Pohjanmeren yli ja tuulee sieltä sun täältä. Yritämme ajoittaa 3-4 vuorokauden purjehduksen niin, ettei tarvitsisi sentään  moottoroida. Lähdemme joko torstai-iltana tai perjantaiaamuna ja tähtäämme Skageniin – mutta koskaan ei tiedä mihin lopulta päätyy.

Viimeinen purjehduspäivä Atlantin puolella oli kovatuulinen ja sateinen, kuten säätiedotus oli ennustanut, mutta onneksi tuuli oli meille myötäinen – sekä Sound of Mullissa että Loch Linnhessä.  Varsinkin alku oli oikein reipasta ja hauskaa seilausta, sillä saimme kiinni vierestämme tuntia ennen lähteneen englantilaisen 40 jalkaisen westerleyn (toppirikattu lasikuituinen matkavene).  Kisaan osallistui myös samaan aikaan meidän kanssamme lähtenyt saksalainen iso teräsvene, joka jäi heti jälkeen reivattuine purjeineen.

Myötävirta ja 15-17 sekuntimetrin myötätuuli kiidätti meidät Corran Narrowsiin hieman liian aikaisin, tosin Reedsin mukaan olimme kapeikoissa vain 15 minuuttia ennen virran kääntymistä, mutta aallot ja pyörteet olivat sellaisia, että oli pakko käynnistää kone. Pelkällä genuankulmalla lähdimme ajautumaan sivuun päin hurjasti pomppivaa poijua. Kapeikossa virtaa parhaimmillaan noin 5 solmua, mutta tasaveden (slack) aikaan olisi pitänyt olla maltillisempaa.

Emme kuvanneet viimeisenä seiluupäivänä, tämä on otettu Cannalla.

Saavuimme illalla – kaatosateessa, tuulimittarin näyttäessä 20 m/s puuskia – kanavan suulla olevalle ankkuripaikalle. Se oli suojan puolella, mutta puuskat ujelsivat kukkulan yli, vaikka se oli matala ja metsäinen. (Puut ja pensaat ovat aina paras tuulisuoja. Paljas, korkea rinne ei suojaa, vaan tuuli viuhuu sitä pitkin alas). Virta oli nyt tuulta vasten ja avitti ankkurin rasitusta. Onneksi tuuli tyyntyi yöllä ja saimme nukuttua.

Aamulla, heti kanavan auettua kello 8, menimme sulkuun kahden ruotsalaisen ja yhden kalastusaluksen kanssa. Kaikki kauhistelivat säätä ja kuulimme ennenkin esitetyn kysymyksen: ”Where were you during the storm?”  Myöhemmin tapasimme muita purjehtijoita, jotka olivat muuttaneet sään vuoksi suunnitelmiaan, mikä lievitti oman päätöksemme aiheuttamaa kirvelyä.

Kanava on mahdollista kulkea kahdessa päivässä ja niin teimme. Ensimmäinen päivä oli raskas: 10 tuntia ja 25 sulkua. Ehdimme nipin napin Fort Augustuksen viimeiseen sulutukseen kello 17. Aamulla olimme vapaat jatkamaan 20 mpk:n pituiselle Loch Nessille. Olimme sunnuntaina 18.7. klo 15 Invernessissä, johon olimme tasan kuukausi sitten Norjasta saapuneet.

Loch Nessin puolivälissä nousi äkkiä reipas tuuli ja saimme reivata genuan.

Ison matalan keskus on nyt päällämme, joten tuulet ovat olemattomat. Huomenna lähdemme ulos kanavasta noin 50 merimailin päässä olevaan Macduffiin ja sieltä loppuviikosta Pohjanmeren yli.

Kaunis ilta Gairlochissa.

Tilastoa:

Vietimme länsirannikolla 17 päivää ja ja lokiin kertyi 300 merimailia. Olimme 7 yötä ankkurissa, 8 poijussa ja 3 laiturissa. Myrskyjen vuoksi odotimme 8 päivää. Purjehtimaan pääsimme kolmena päivänä. Kiloja on kertynyt noin neljä.

Olemme olleet internetin ulottumattomissa Kyleakinissa vietetyn neljän päivän myrskyn jälkeen. Sää on saanut meidät tekemään vaikean ja ikävän päätöksen kääntyä takaisin. Menemme uudestaan kanavasta Pohjanmerelle. Ei sen enempää säästä eikä päätöksestä, vaan nyt Skotlannin hyviä kokemuksia, joita on ainakin neljä: kaksi upeaa saarta Rona ja Canna, laulava hylje sekä parvi jättiläishaita. (Vaikka ’lauma’ kuvaisi paremmin näitä kymmenmetrisiä kaloja.)

Mutta lähdetään Kyleakinista, Isle of Skyen ainoan sillan alta pohjoiseen.

Moottoroimme myrskyn jälkeisessä kaatosateessa 20 merimailin päässä olevalle Ronan saarelle. Iltapäivällä kirkastui ja vihdoin olimme sellaisessa paikassa, jota olimme Skotlannin länsirannikolta odottaneet: suojaisessa ankkurilahdessa vihreiden kukkuloiden ympäröimänä. Ronan omistaa joku tanskalainen ja saaren ainoat asukkaat ovat talonmiespariskunta, joka hoitaa kolmen vuokramökin pyöritystä. Viikkovuokra on 400-800 puntaa (500-1000 euroa). Mökit ovat isännnän mukaan hyvin varattuja. Illalla kävelimme pitkin polkuja, jotka liristivät puroina sateen jäljiltä.

Ronan suojainen satama. Pieni Ronan saari sijaitsee Isle of Skyen itäpuolella.

Aamu valkeni aurinkoisena ja teimme neljän tunnin vaelluksen saarella. Upean päivän kruunasi illan kalareissu ja sen saalis, kolme pollockia (seitä), hyvänkokoisia vaalealihaisia kaloja, jotain aivan muuta kuin pakastealtaan sei. Savustimme kalat rannalla.

Seuraavana päivänä  matalapaineen tuoma puhuri ja sade pitivät meidät sisällä. Tällä kertaa matala oli kuitenkin normaalia kesätasoa ja tuuli laantui iltaan mennessä, joten päätimme lähteä iltapurjehdukselle 20 merimailin päässä olevaan Gairlochiin. Lyhyen tuulen nostattama aallokko oli vielä jäljellä, mutta pääsimme tunnin verran seilaamaan oikein nautinnollisesti, kunnes tyyntyi. Gairlochissa ankkuroimme rauhalliseen lahteen. Myöhäinen ilta oli kaunis.

Yöllä heräsin omituiseen ääneen:  lähiluodon hylje lauloi auringon noustessa! Kimeä, ujeltava ääni kantautui tyynen veden yli voimakkaana. En ole ennen ääntelyä kuullut ja hieno kokemus lievensi myrskypäivien harmistusta.

Täällä on paljon hylkeitä, nämä köllöttelevät Ornsay saarella lähellä Tobermoryä.

Aamulla ajoimme Gairlochin laiturisatamaan (Flowerdalessa), jossa erittäin ystävällinen satamakapteeni otti meidät vastaan. Hän oli juuri käynyt Kokkolasta hakemassa kolme 2.4mR jollaa. Satamakonttorissa odotti kuitenkin huono uutinen säätiedotuksen muodossa. Jälleen tiukka ja hidas matala tulossa, tällä kertaa eteläistä reittiä, joten
saisimme vastatuulia viikoksi. Mitä tehdä? Säästän teidät pohdinnoiltamme ja kerron vain, että päätimme suunnata takaisin etelään.

Gairlochista moottoroimme (kyllä, aivan tyyntä!) Isle of Skyen ympäri ihaillen länsirannan korkeuksiin kohoavia jyrkkiä kallioita. Päämäärä oli 70 mpk:n päässä oleva Cannan saari, joka oli menomatkalla jäänyt käymättä kovan tuulen vuoksi.

Neist Point Isle of Skyen länsipuolella. Huipulla olevat kökkäreet ovat ihmisiä, paikalle pääsee näet autolla. Kuinka monen kesälomakuvissa olemme?

Cannan edustalla meitä odotti matkan huippuhetki: kymmenien jättiläishaiden parvi! Olimme kuulleet jättiläishaista (basking shark) vasta täällä Skotlannissa ja tunnistimme oitis Panaman yksinäisessä lahdessa näkemämme valtavan hain samaksi otukseksi. Se on maailman toiseksi suurin hailaji valashain jälkeen ja sillä on todella erikoinen ruokavalio: se syö planktonia ja muita pieneliöitä. Siis täysin vaaraton ihmiselle ja muille nisäkkäille. Ruokaillessaan  – kuten näkemämme hait – jättiläishai ui pinnassa kita ammollaan. Pelottavan näköistä, sillä kita on miehen mentävä ja hain pinnalla näkyvät selkä- ja pyrstöevä herättävät väristyksiä. Seurasimme haita puolisen tuntia aivan tyynessä ennen kuin ankkuroimme tyytyväisinä Cannan satamalahteen.

Jättiläishai ruokailee suu auki siivilöiden planktonia. Se kasvaa noin 6-10 metrin pituiseksi.

"Jättiläishai (Cetorhinus maximus) on maailman toiseksi suurin hai, vain valashai on suurempi. Jättiläishaita tavataan kaikissa valtamerissä boreaalisilla ja lauhkeilla alueilla. Talveksi osa haista muuttaa trooppisille vesille." (Wikipedia)

Canna
Noin 10 km kertaa 2 km kokoinen Canna on läntisin Small Isles -ryhmän neljästä saaresta, joskin suomalaisen mittapuun mukaan saaret eivät ole kovin pieniä, varsinkaan Rum korkeuksiin kohoavine vuorineen. Saaret kuuluvat sisä-Hebrideihin ja sijaitsevat Isle of Skyestä lounaaseen.

Cannalla on myös ranta. Ilma +12C, vesi +8C (?).

Cannalla asuu 19 ihmistä, joista kuusi on lapsia, sekä 157 eri lintulajia eikä yhtään rottaa. Lampaiden lukumäärää ei kerrota, mutta niitä laiduntaa ympäriinsä ja lammasfarmi työllistää puolet Cannan aikuisista. Saarella on kuuden hengen bed-and-breakfast sekä pääsiäisenä avattu mainio, pieni ravintola, mutta ei muuta.

Cannan satama on Small Isles -saarten suojaisin, vaikka se on avoin itään ja svelli tekee ankkuripaikasta varsin keikkuvan monilla muillakin tuulensuunnilla, kuten nyt noin 17 m/s puhaltavalla koillistuulella.

Cannan ankkurisatama, taustalla laivalaituri, johon saapuu neljä kertaa viikossa lautta mantereelta. Ankkurin pitoa heikentää täällä - kuten monissa paikoissa - leväkasvusto ("kelppi"). Vuorovesi on suurimmillaan reilut 4 metriä.

Kiikaroin rantaa: valkoiseksi rapattuja kivitaloja, yksi punainen puhelinkoppi ja punainen postilaatikko. Jokaisen talon kulmalla on lautasantenni ja vhf-antenni. Meidän kännykkämme ovat mykkiä. Perinteisistä talomalleista eroaa keskellä kukkulaa puiden suojassa oleva huvila. Iltapäivällä saapuu laiva. Kaksi jeeppiä ajaa laiturille ja ottaa vastaan tavaraa. Kymmenen sadeasuihin sonnustautunutta turistia kävelee ulos laivasta. Heillä on muutama tunti aikaa tutustua saareen ennen kuin laiva palaa Mallaigiin. Illalla syömme oivallisen illallisen Giffe Brighde -ravintolassa: alkupalaksi kampasimpukoita, pääruoaksi kanipataa (saari on täynnä villikaneja, teimme siis osamme) ja lopuksi suussasulavaa viskisuklaatoffeeta ja kahvia. Ajaudumme melkein ohi palatessamme kanootilla veneelle, Hanski saa viime hetkellä laidasta kiinni. Koko päivän on tuullut 15-17 m/s.

Aperitiiviolut ulkona satamaa katsellen. Illallisasuna kumisaappaat ja ulkoiluhousut.

Kirjoitan tätä – yllätys, yllätys – Tobermoryn satamassa. Täältä on päivän matka kanavan suulle, josta kaksi viikkoa ja yksi päivä sitten lähdimme. Ellei huominen luvattu 8 boforin gale sitten pidennä reissua.

”During the four summer months, May to August, the mean wind strength is force 3-4 and on average only three gales can be expected during this period.” (Clyde Cruising Guide, part 5.)

Joopa joo, meillä on ollut viikon sisällä kaksi myrskyä ja muuten lähes jatkuva gale (17-21 m/s).  Huomasin toivovani 7 boforin tuulia, sehän on 14-17 m/s! Avomerellä sellainen menee, mutta täällä on kapeita salmia, korkeita vuoria, karikoita, saaria ja voimakkaat virrat, jotka voimistavat tuulia ja sekoittavat aallokkoa. Taisin kirjoittaa tästä jo aiemmin. No joo, nyt saa riittää.

Sitä paitsi nyt näyttää vähän paremmalta. Seuraava matala, joka on Skotlannin päällä huomenna, on edellisiä heikompi. Odotettavissa varmaankin sadetta ja puuskaista tuulta, mutta ei sentään myrskylukemia. Ehkä sittenkin pääsemme tutkimaan kiinnostavan ja upean näköisiä saaria ja lahtia, joiden kuvia purjehdusoppaat ovat täynnä.