Kirjoittanut manta2010 | 18.6.2010

Inverness

Norjan Farsundista Invernessiin 362 mailia ja 63 tuntia. Ensimmäiset 12 tuntia tuulta oli liikaa, seuraavat 12 sopivasti ja loppumatkan tuulta ei ollut juuri lainkaan. Alku oli todellista testiä: pohjoistuulta parhaimmillaan lähelle 20 m/s, isoja aaltoja, suolaista vettä ja jyskytystä. Manta purjehti hienosti 8-9 solmua kakkosreivatulla isolla ja fokalla ja miehistökin pärjäsi viiden vuoden (onko siitä todella näin kauan!) tauon jälkeen hyvin huolimatta minun lievästä meritaudistani, jota osasin odottaa. Se meni nopeasti ohi ja pystyin jopa lämmittämään janssoninkiusausta reilussa kallistuskulmassa ja nyökkimisessä.  Onneksi oli edellisiltä päiviltä jääneitä ruokia jääkaapissa, kiusauksen lisäksi vihannestikkamasalaa, muuten olisimme syöneet pelkkiä voileipiä ensimmäisen vuorokauden.

Tuulilasi osoittautui isonkin vesimäärän kestäväksi, mutta avotila lainehti, mikä oli jo tiedossa. Jossain vaiheessa saimme kärsiä tuulimittarin jatkuvasta piippauksesta, sillä se hälyytti, kun tuuli nousi yli 20 solmun – eli siis koko ajan.  Kesti tovin ennen kuin sain ärsyttävän äänen loppumaan – en kuitenkaan hälytystoimintoa pois, vaan nostettua tuulennopeuden rajaa. Kuka tarvitsee mittaria hälyttämään, että tuuli kovenee!!? Loppumatkan tyynessä saimme kalibroitua tuulimittarin näyttämään oikeaa tuulikulmaa. Muistutukseksi: mittarit ovat kaikki uusia ja niiden käyttö vaatii totuttelua. Plotteri ja tutka alkavat nyt olla jo hanskassa.

Kova keli osoitti myös keskeneräiset ja parannettavat kohdat: dorateista tuli vesi sisään, koska sisäventtiilit puuttuvat. Olimme siis suolaisia ulkoa ja osin sisältä, ei kiva. Kamiinan olimme sammuttaneet jo ennen lähtöä, koska se savuttaa tiukassa kryssissä – annostelijan kardaaniripustuksesta ja savupiipun ”vetoläpästä” huolimatta. Joten meno ei ollut vain märkää, nihkeää ja hankalaa, vaan myös KYLMÄÄ – jotain, mitä emme Kristiinassa kokeneet ja jonka välttämistä olemme pitäneet hyvin tärkeänä. Vapaavahti tarkeni villapeiton alla, mutta kymmenen asteen sisälämpö ei tee hyvää tavaroille eikä mielialalle.  Kuumaa teetä kului paljon. Kamiinalle on tehtävä jotain.

Lihasmuisti on ihmisellä hyvä. Melkein joka kerta kulkiessani luukusta sisään hapuilin kädelläni katosta tarttumakahvaa – paikasta, jossa se Kristiinassa oli. Mitä väsyneempi, sitä automaattisempia olivat tukikohtien hakemiset. Mantaan saa hantaakin samaan paikkaan ja lisäksi löytyi muutama muu oiva kohta.

Olimme Farsundissa vaihtaneet muutaman sanan kahden jenkkiveneen kipparin kanssa, jotka starttasivat Invernessiin meidän jälkeemme iltapäivällä. (Veneet, Seagull ja Blue Magic, olivat sinisiä, klassisia, upeita ja isoja, ja ne oli neljä vuotta sitten laivattu USA:n itärannikolta Raumalle! Neljä kesää oli kulunut Skandinaviassa.) Noin sata mailia ennen Invernessiä näimme toisen veneen maston ja vähitellen se saavutti meitä. Tässä vaiheessa tarinaa otetaan pieni loikkaus Invernessin edustalle, valtavaan Moray Firthiin.

Moray Firth on 60 mailia pitkä, kapeneva lahti. Matkaa Moray Firthin suulta Invernessin kaupunkin on saman verran kuin puolitoista kertaa Helsinki-Tallinna väli tai koko Caledonian kanavan pituus. Oli peilityyntä ja moottoroimme edelleen, koko päivän. Linnut, hylkeet ja delfiinit sekä muutama lahtivalas piristivät jyristystä. Olimme kapeikoissa illalla, vastavirran aikaan, mutta ajamalla ihan reitin laidassa etenimme selvästi nopeammin kuin nyt jo lähellä oleva Seagull. Akanvirtaan ei ollut menemistä, sillä reitti on todella matala. Kapeimmassa kohdassa alkoi yllättäen tuulla ja avasimme genuan – samoin teki Seagull. Nyt alkoikin kisa! Viimeiset viisi mailia purjehdimme kilpaa, isompi ja nopeampi jenkkivene saavutti, yritti ohittaa tuulen yläpuolelta, mutta ei päässyt ohi, ehkä lähestyvän matalikon vuoksi. Vasta juuri ennen Kessockin siltaa se ohitti meidät tuulen alapuolelta puolella veneenmitalla. Hyvä Manta! Purjehdus loppui  sillalle, koska suunta muuttui vastatuuleen. Sillan alla virtasi noin 3 solmua vastaan ja nyt oli meidän vuoromme ohittaa, koska Hanskin valitsema reitti kiidätti meidät keskivirtaan jumiutuneen jenkkiveneen ohi.  Jotain hyötyä lukuisista virtapaikoista, joita olemme kolunneet (Fär, St. Lawrence, NZ, Alaska).

Ajoimme 24 tuntia auki olevaan (vuoroveden takia jotkut satamat ovat osan vuorokautta kiinni) Inverness marinaan ja heti kiinnityksen jälkeen saimme kutsun drinkille. Oli mukava käydä läpi purjehdus ja vielä mukavampi kuulla, että jenkit eivät aluksi uskoneet meidän olleen niin nopeita!

Naapurivene on niin söpö, että oli otettava kuva.

Nyt rauhallista oleilua. Vene ja vaatteet on huuhdeltu, sauna lämpiää 2 punnan sähkömaksulla. Vielä tänään siirrymme kanavaan ja Seaport Marinaan, jonne pääsee neljä tuntia yläveden kummankin puolen. Kanavan sulut toimivat klo 8-17.30, joten öisin ei liikuta. Paikallinen aika on kolme kaksi tuntia Suomea jäljessä.

Nyt ei jaksa kävellä pidemmälle napsimaan kuvia.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggaajaa tykkää tästä: